Hei,
olen Kaarlo Koskikara , Rutalahden kylän nimikkolintu. Kotikyläni on Keski-Suomessa Päijänteen poukamassa, Leivonmäen Kansa
llispuiston kainalossa. Kuva: Henrik Kettunen/kuvaus.fi
Tervetuloa mukaani virkistävälle pyrähdykselle kotimaisemiini.
Rutalahti on nykyisin yksi Joutsan kylistä, vuoteen 1936 kuuluimme Korpilahteen ja vuoteen 2008 asti Leivonmäkeen. Vuonna 1997 Rutalahti nimettiin ensimmäisenä Vuoden kyläksi Keski-Suomessa, ja vuonna 2008 sama tunnustus saatiin uudestaan. Valtakunnan Vuoden kylä -kilpailussa kylämme sai kunniamaininnan vuonna 2009.
Meitä rutalahtelaisia on parisen sataa, mutta kun lomat alkavat, väkeä vilisee paljon enemmän kylänraitilla ja myös kotijokeni luontopolulla, Koskikaran kierroksella.
Täällä Rutalahdessa meillä on etuoikeus kasvattaa poikasemme turvallisessa maaseutuympäristössä pienessä kyläkoulussa, jossa on untuvikoille oma päivähoitopaikka. Monet aikuisista lennähtävät töihin Jyvässeudulle tai lähikuntiin.
Päijänne, Rutajoki, Kansallispuisto ja monet muut luonnon kohteet tarjoavat kesät talvet monenlaisia harrastusmahdollisuuksia, ja monet aktiiviset järjestöt mahdollistavat yhdessä tekemisen. Meillä voit elää yksin ja rauhassa, mutta jos haluat, yhteistä tekemistä löytyy aina!
Kylän sydämessä on useita hyviä pesäpaikkoja myynnissä, käydäänkö yhdessä katsomassa, löytäisitkö sinäkin täältä itsellesi ja perheellesi mukavan pesäkolon? Itse olen usein Rutajoella kalastamassa, mutta soita ja sovi aika sihteerini kanssa 040-5659719.
Tervetuloa naapurikseni!
Kaarlo Koskikara
P.S. Kuten kuvasta huomaat, olen nuorekas, hyvinpukeutunut, itsestäni huolta pitävä lintu-uros. Etsin itselleni tositarkoituksella sopivaa tipusta iltojeni iloksi ja viihtyisän pesäni emännäksi Rutajoen yläjuoksulle. Jos olet vapaa, rauhallisessa maalaisympäristössä viihtyvä koskikaraneito, saatat olla juuri se oikea! Soitathan minulle! Joko varaan Juhlatalo Suojarinteen meille hääjuhlaa varten?