blank
blankblank
blankblank
blankblank

Rutalahden kyläyhdistys ry.

Rutalahden Kyläyhdistys ry:n säännöt (Word-dokumentti)

 

 

 

 

 

 



Kyläyhdistyksen reippaat talkoomiehet Jouko Tarkkanen (vas.) ja Martin Liljeström pyttipannupadan äärellä syysmarkkinoilla 26.9.2009

Kyläyhdistys toimii aktiivisesti kylällä pyrkien hoitamaan kylän yhteisiä asioita, edustamaan kylää ulospäin, esittämään kyläläisten toivomuksia kunnan edustajille sekä lisäämään kyläläisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Kyläyhdistys on ottanut voimakkaasti kantaa Rutalahden palvelujen puolesta; viimeisimpänä kannanottona yleisönosastokirjoitus Joutsan Seudussa 23.9.2009. Kirjoituksen voit lukea tästä.

Tämän hetken suurimpia haasteita on kylän kehittyminen ja kehittäminen Joutsan kunnan heikossa taloudellisessa tilanteessa. Koulun ja päivähoitopaikan säilyttäminen kylällä on Kyläyhdistyksen tärkeimpiä tehtäviä. Haasteena on myös hankkia uusia asukkaita kylälle. 23.6. 2009 päivitetyn Rutalahden kyläsuunnitelman voit lukea tästä.

Kyläyhdistyksen valtava voimannäytös oli vuonna 2008 remontoitu Kyläranta, jota varteen tehtiin pari tuhatta talkootuntia. Uimaranta vihittiin 23.8.2008.

Rutalahti valittiin 1997 Keski-Suomen ensimmäiseksi Vuoden kyläksi ja vuonna 2008 valinta osui jälleen Rutalahteen. Hallitseva Keski-Suomen Vuoden kylä pääsi valtakunnan kisassa hopeasijalle 3.10.2009. Kunniakirja saatiin Valtakunnallisilla Kylätoimintapäivillä Vaasassa.

Rutalahden kyläyhdistyksen johtokunta vuosina 2009-2010:
- Jouko Tarkkanen, puheenjohtaja, p. 050 3588251 
- Maire Huikko, sihteeri, p. 040 5720304
- Mailis Braun, taloudenhoitaja
- Juha Rautio
- Pirjo Rajamäki
- Kirsi Kautola
- Usko Lahtinen
- Hannu Lehto
- Arto Koskinen
- Martin Liljeström
Kyläyhdistyksen kokouksiin kutsutaan myös Joutsan kunnanvaltuuston rutalahtelaisjäsen Tapio Vainiomäki

 

Osta Rutalahti-pyyhe kylätoiminnan tueksi! Kotimaisen Rutalahti-tekstillä ja koskikara-logolla varustetun pyyhkeen materiaali on korkealuokkaista (50 % pellavaa, 50 % puuvillaa). Ison pyyhkeen hinta on 18 € ja pienen 10 €. Pyyhkeitä voi ostaa Ikosen Tertulta p. (014) 876 179.

Kyläyhdistys kerää varoja toimintaansa myös Rutalahti-pyttiksen myynnillä monissa eri tapahtumissa.

blank
blank

© 2006 Rutalahden kylä - Palvelun toteutus Trival Oy